Sopivasti onnellinen

Lauantai 29.7.2017 klo 12:43 - Sari Knuutinen

Sopivasti onnellinen

 

Jotenkin tämä iski tänään musiikkia kuunnellessani korvaani. Mikä on sopivasti onnellinen? Onko se leijumista rakkaudessa, hyvä terveys vaiko läheisten onnellisuus ja terveys? Vai jokin muu asia?

Itse olen tämän loman aikana joutunut työstämään itseäni aiheesta, kuinka paljon jaksan ja milloin minkäkin asian tekeminen on mielekästä ja mitä itse odotan itseltäni ja ympäröivältä maailmalta. Eli mikä on minulle sopivasti onnellinen olotila.

 

Omaan kesääni on erittäin vahvasti kuulunut oman isän talon tyhjentäminen ja isän muutto uuteen asuntoon. Tämä prosessi poiki erittäin vahvaksi sen ajatuksen, että voimavarojen tuhlaaminen kaikkien turhien tavaroiden hankintaan on turhaa. Sen valtavan tavaramäärän hävittäminen oli omalla tavallaan raskas, mutta myöskin puhdistava kokemus minulle. Toisaalta oli raastavaa katsoa vierestä, kun vanhan ihmisen koti, jossa hän on asunut reilut 40 vuotta ja jonka hän on itse rakentanut, myydään ja vielä sen lisäksi luovutaan lähes kaikesta tavarasta.

Lopputulema tästä prosessista oli kuitenkin varsin hyvä onnellisuus mittarissa. Isällä aivan ihana uusi koti, jossa viihtyy, minulla huoli pois siitä, että kuinka hän jaksaa ison omakotitalon kanssa seuraavan talven.

 

Tämä poiki myös itseni kohdalla prosessin siitä, mitä itse jaksan ja mikä on mielekästä. Se on vaan pakko todeta, että kroppani vanhenee ja ei enää kykene samanlaisiin suorituksiin kuin joskus nuorena. Vaikkakin olin lomalla, niin väsymys prosessin päätyttyä iski todella voimakkaasti, ja siinä sitten jo iän myötä laantunut tulinen tempperamenttini sai täyttymyksensä. Ja tietysti kohteena oma mies, jolla ei ollut asiaan mitään osaa eikä arpaa. Sattui nyt vaan onnettomasti hänen kohdallaan se astian yli läiskähtäminen. Onneksi minulla on viisas mies, joka jaksoi ottaa kopin alkujärkytyksestä selvittyään.

 

Siinä meni muutama päivä aivan maissa ja pohtiessa mikä tässä nyt meni pieleen, kunnes tajusin, että olen taas lipsunut siitä, että en osaa pitää itse omia rajojani jaksamisen suhteen, mutta en myöskään ole pitänyt rajoja siitä, miten annan muiden ihmisten vaikuttaa omaan elämääni.

Fyysinen väsymys ja kiireessä huono ruokailu vielä lisäsivät tuskaa, olihan kehoni tottunut jo vuoden ajan erittäin hyvään ravintoon. Pahinta ehkä oli se valtava pettymys siitä, että olin odottanut kesälomaa kuin kuuta nousevaa, visioinut sen omassa mielessäni ihaniksi pitkiksi aamuiksi, mukaviksi golf kierroksiksi ja laiskaksi oleiluksi. Se mitä myös todella odotin, oli että minulla olisi aikaa rakkaille lapsenlapsilleni. Ja mikään näistä ei mennyt niin kuin piti.

 

Tämä kaikki taas opetti sen, että oppi elää hetkessä ei vieläkään suju, vaikka sitä olen vuosia opetellut. Osaan sen kyllä ajoittain ja silloin yleensä koenkin olevani tasapainoinen ja onnellinen. Nyt olin taas luonut liikoja odotuksia tulevaisuuteen ja en osannut enää nauttia siitä mitä tein. Onneksi osasin pysähtyä, hengittää syvään ja tutkiskella rauhassa missä mennään. Ymmärsin taas sen, että minä itse luon omat rajani kaikissa asioissa, liittyi se sitten fyysiseen tai psyykkiseen jaksamiseen tai ympäröivän maailman kohtaamiseen. Onnellisuus asuu meissä itsessämme, se pitää vain löytää. Mitään ulkopuolistahan ei voi hallita, ei nähdä tulevaisuuteen tai poistaa mennyttä. Se on vain tämä hetki. Ja kun sen taas takaisin löysin, alkoi tapahtua.

 

Loman viimeinen viikko menikin sitten seesteisissä merkeissä, laskoja aamuja, lapsosten kanssa päivä Tykkimäellä ja yksi kokonainen päivä uimarannalla makoillessa ja pari mukavaa golfkierrostakin mahtui mukaan viikkoon. Eli kun olin muistanut elämän perusasiat, tuli se mitä toivoinkin, laiska viikko.

 laiskottelu.jpg

- sari-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: onnellisuus